Nuorukainen katosi uintireissulla Rautavedellä
Kolme nuorukaista ui myöhään perjantai-iltana Rautavedellä saareen. Yksi heistä ei palannut. Kadonneen etsinnät jatkuvat sunnuntaina.
Vuonna 1992 syntynyt mies katosi myöhään perjantai-iltana Sastamalassa Rautavedellä. Kolme nuorukaista oli ollut uimassa noin kello 22.30. Kaverukset olivat uineet saareen. Kaksi heistä ui takaisin, mutta yksi heistä jäi saareen. Kun nuorukaista ei kuulunut saaresta takaisin, paikalle hälytettiin poliisi ja pelastuslaitoksen yksiköitä. Miestä ei löytynyt saaresta. Myös lähisaaret todettiin tyhjiksi.
Kadonnutta etsittiin tuloksetta lauantaina. Etsinnät jatkuvat sunnuntaina.