Olutrekka kaatui Huittisissa
Rekka väisti kahta tielle tullutta peuraa ja suistui tieltä. Lastina olleet oluttölkit ja -tynnyrit levisivät pellolle. Valtatie 2 jouduttiin sulkemaan onnettomuuspaikan raivauksen ajaksi.
Huittisissa valtatie 2:lla kaatui olutlastissa ollut rekka-auto lauantai-iltana. Onnettomuus sattui puoli yhdeksän aikaan niin sanotussa Kyyhkysen ahteessa, kun kuljettaja väisti kahta tielle tullutta peuraa. Rekka suistui ensin tien oikealle puolelle ojaan ja törmäsi sivutien liittymään. Lastina olleet oluttynnyrit ja -tölkit levisivät pellolle. Vetoauto pysähtyi tien vasemmalle puolelle ojaan kyljelleen ja perävaunu jäi osittain tielle.
Rekka-auton kuljettaja selvisi onnettomuudesta lievin vammoin. Hän pääsi itse autosta ulos. Kuljettaja vietiin Satakunnan keskussairaalaan jatkotutkimuksiin.
Onnettomuuspaikan raivauksen ajaksi valtatie jouduttiin sulkemaan ja liikenne ohjattiin useiksi tunneiksi kiertotielle Kangastien kautta.