Suomalaisen kirjan museo on Pukstaavi
Sastamalaan tuleva valtakunnallinen kirjakulttuurikeskus on saanut nimekseen Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi.
Sastamalaan tuleva valtakunnallinen kirjakulttuurikeskus on saanut nimekseen Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi. Nimen valitsi Suomen Kirjainstituutin säätiön hallitus.
Pukstaavi ei ole museon nimestä järjestetyn kilpailun voittaja. Nimi kuitenkin tuli kilpailussa esiin – sitä ehdotti Jorma Lindfors Nakkilasta ja raati rankkasi sen neljänneksi. Nimikilpailun voitti ilmajokelaisen Maritta Luhtaselan ehdotus Elias. Toiseksi tuli Kirjakartano ja kolmanneksi Lyyti.
Suomen Kirjainstituutin säätiön hallituksen mukaan Pukstaavi on helppo kirjoittaa, lausua ja taivuttaa. Nimi viittaa selkeästi museon erikoisalaan sekä samalla kirjan ja kirjakielen kehityksen historiaan. Sana pukstaavi on peräisin Agricolalta ja se on esiintynyt suomen kirjakielessä esimerkiksi muodoissa pokstavi, pukstavi, puustavi ja puustain.
Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi avataan Sastamalassa Marttilankadun varrella 1.7.2011. Nimi ja logo julkistettiin Helsingin Kirjamessuilla torstaina.