Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Puheista ja papereista Pukstaaviksi

Uutiset

Ajatus kirjan museosta kypsyi Pukstaaviksi.

1984
Vammalan kaupungin matkailuseminaarissa Martti Helin teki ehdotuksen Vanhan kirjallisuuden päivien järjestämisestä Sastamalassa.

1985
Ensimmäisen Vanhan kirjallisuuden päivät Vammalassa. Kirjailija Kai Linnilä esittää ajatuksia Kirja-Vammalan kehittämiseksi ja pysyvästä kirjan näyttelytilasta.

1988
Suomalainen painettu kirja 500 vuotta. Vammala yksi päätapahtumapaikoista.

1995
Kari Rahialan ehdotus kirjan museosta.

1996
Opetusministeri Olli-Pekka Heinonen esittää Vanhan kirjallisuuden päivien avajaisissa, että Suomeen tarvitaan krijan museo. Vammalan kaupunki lähtee selvittämään, voiko Vammala olla valtakunnallisen kirjan museon kotipaikka.

1997
Kirjan museon ystävät perustetaan. Myöhemmin yhdistys muuttaa nimensä Suomen kirjahistorialliseksi seuraksi.

1998
Pirkanmaan liitto myöntää Vammalan kaupungille rahoituksen kirjamuseohankkeen esiselvityksen tekemiseen.

1999
Kirjamuseohankkeen esiselvitys valmistuu.

2000
Vammalan kaupunki tekee periaatepäätöksen Suomen kirjainstituutin säätiön perustamisesta.

2002
Suomen kirjainstituutin säätiö perustetaan.

2003
Ensimmäiset Lasten kirjapäivät Vammalassa.

2004
Suomen kirjainstituutti valmistelee tulevaa kirjakulttuuriyksikköä ja sen sisältöjä, idea kirkastuu ja verkostot rakentuvat.

2007
Pirkanmaan liitto valitsee kirjan keskuksen yhdeksi viidestä Pirkanmaan kulttuurin toimenpideohjelman kärkihankkeesta.

2008
Vammalan kaupunki ostaa apteekkari Bäckmanin talon kirjakulttuurikeskuksen tiloiksi.

2009
Sastamalan kaupunki määrittelee strategiassaan kirjan ja kulttuurin yhdeksi menestystekijäkseen. Bäckmanin talon peruskorjaus alkaa.

2010
Suomen kirjainstituutti saa merkittäviä avustuksia, jotka turvaavat kirjakulttuurikeskuksen perustamista.

2011
Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi avataan 1. heinäkuuta.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: