Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Kansainvälisesti kirjojen maailmassa

Uutiset

Kansainvälisillä Kirjasilla juhlittiin myös sarjakuvaa.

Juulia Salomäki

Sastamalassa Sylvään koululla järjestettiin lauantaina lasten ja nuorten kirjatapahtuma Kirjaset yhdeksännen kerran. Tuttuun, jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan, ohjelmassa oli muun muassa sairaiden kirjojen hoivaamista kirjasairaalassa, Suomen mestaruudesta mittelyä kirjavinkkauksessa ja jästihuispauksessa sekä Kirjasten reportterileiri.

Vuoden pääteema kansainvälisyys näkyi ohjelmassa hyvin. Temppuradalla lapset pääsivät kiertämään maailman ympäri ja Kirjaset huipentui Kuninkaan aarre -elokuvaan, jolla tuettiin zimbabwelaisten orpojen koulunkäyntiä. Kirjaset korotti tukisummaa elokuvan katsojamäärän mukaan. Elämystilassa sekä kuultiin afrikkalaistyylistä musiikkia että nähtiin kuvataidekoululaisten toteuttamia kuvia inkoista.

Alateemana tänä vuonna oli suomalainen sarjakuva, joka juhlii satavuotistaivaltaan. Sarjakuvan tiimoilta vieraina olivat Kiroilevan siilin luoja Milla Paloniemi ja Mummon luonut Anni Nykänen. He vastasivat reportteripajalaisten kysymyksiin, pitivät sarjakuvapajaa ja signeerasivat kirjojaan.

Kirjasille huipentui tänä vuonna kansainvälinen EuroLib-hanke. Hankkeessa oli mukana tsekkiläisiä, brittiläisiä, suomalaisia, turkkilaisia, espanjalaisia ja italialaisia lastenkirjoja ja se oli EU:n rahoittama. Kirjasilla EuroLibin Suomeen tuomat ulkomaalaisvieraat lukivat maansa lastenkirjoja lapsille omalla äidinkielellään.

Kirjavinkkauksen SM

Katrina Mäki-Soini

Kunniamaininnat:
Venla Härmä
Jani Ijas
Jenna Ijas

Tuomaristo: Pj. Marja-Leena Mäkelä, Marianne Viitamaa, Saku Koski-Vähälä, Janina Mäkinen

Jästihuispauksen SM

Suojelija: Arto Satonen
Juontajästi: MotoriikkaMiikka

1. Hiinikit
2. Lauttakylän Luja D-ringette
3. VaPS Ringette D
4. Kulttuuriosuuskunta Virmajuuri

Tuomaristo: Lilli Rantala, Ida Leino

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: