Satonen hölläisi irtisanomissuojaa
Kuntaliitoksilla tähdätään laadukkaammin ja kustannustehokkaammin tuotettuihin palveluihin. "Näihin tavoitteisiin on vaikea päästä, jos samalla ei voida tehdä henkilöstöjärjestelyjä", sanoo sastamalalainen kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen.

Kuntaliitosten yhteydessä myönnettävä irtisanomissuoja on täysin poikkeuksellinen. Vastaavaa suojaa ei ole valtion tehtävissä eikä yksityisellä sektorilla.
Arto Satosen ynnää, että kuntaliitoksen jälkeenkin sairaanhoitajat, sosiaalityöntekijät, opettajat, teknisen puolen työntekijät ja muut suorittavaa työtä tekevät tarvitaan. "Sen sijaan keskijohdossa voi syntyä päällekkäisyyksiä, jotka olisi viisasta purkaa", hän toteaa.
Kansanedustaja Arto Satonen pohtii, että työtyytyväisyys on korkeimmillaan, kun työtehtävä vastaa työntekijän osaamista. "Suojatyöpaikat eivät siten ole pitkässä juoksussa kenenkään etu", Satonen sanoo.
Kokoomuksen puoluekokous on hyväksynyt aloitteen, joka tähtää kuntaliitosten viiden vuoden irtisanomissuojan laskemiseen.