Yle: Yli sata kuntaa saa valtaosan verotuloistaan valtionapuna
Yleisradion uutisen mukaan suuri osa Suomen kunnista ei tulisi toimeen ilman valtion tukimiljoonia. Hankalasta taloustilanteesta huolimatta yli puolet kunnista vastustaa kuntaliitoksia.
Yleisradion uutisen mukaan suuri osa Suomen kunnista ei tulisi toimeen ilman valtion tukimiljoonia. Hankalasta taloustilanteesta huolimatta yli puolet kunnista vastustaa kuntaliitoksia.
Valtionosuuksien osuus verorahoituksesta on esimerkiksi Laviassa 58 prosenttia, Punkalaitumella 57 prosenttia ja Kiikoisissa 56 prosenttia. Vertailun vuoksi Huittisten prosentti on 45, Sastamalan prosentti 44 ja Nokian 24.
Valtionosuuksia myönnetään, jotta kunnat pystyisivät huolehtimaan lakisääteisistä velvollisuuksistaan.
YLE UUTISET | Yli sata kuntaa saa valtaosan verotuloistaan valtionapuna