Tiistaina saattaa olla lunta maassa
Sateet muuttunevat yöllä lumeksi. Ajokeli voi olla paikoin erittäin huono. Ilmatieteen laitos kehottaa autoilijoita varautumaan tilanteeseen.
Ilmatieteen laitos varoittaa, että tiistaiaamuna on syytä varautua huonoon ajokeliin. Tänään tehdyn ennusteen mukaan tiistain vastaisena yönä ja aamulla maan etelä- ja keskiosassa sataa monin paikoin lunta. Ajokeli voi olla paikoin jopa erittäin huono.
Suomeen saapuu maanantai-iltana etelästä syvenevä matalapaine, johon liittyy runsaita sateita sekä melko voimakasta koillistuulta. Sade alkaa maan eteläosassa vetenä tai räntänä, mutta muuttuu tiistain vastaisena yönä monin paikoin lumeksi. Tiistaiaamuna lunta tai räntää sataa monin paikoin maan etelä- ja keskiosassa. Liukkaudesta ja lumisateista johtuen ajokeli voi muuttua paikoin jopa erittäin huonoksi. Autoilijoiden on syytä varautua huonoon ajokeliin tiistaiaamun liikenteessä. Tiistain aikana lumisateet ja tuulet vähitellen heikkenevät.
Lunta kertynee tiistai-iltaan mennessä maan etelä- ja keskiosaan enimmäkseen 5-15 senttiä. Sademääriin ja runsaimpien sateiden sijaintiin liittyy kuitenkin epävarmuuksia. Lisäksi lämpötila on hyvin lähellä nollaa, joten sateen olomuodon ennustaminen on vaikeaa.
Maa-alueilla tuuli on yöllä ja aamulla navakkaa. Päivän mittaan tuuli kuitenkin jo heikkenee.