Uusi kirkkovuosi alkoi ensimmäisestä adventtisunnuntaista. Sana adventti merkitsee Herran tulemista, latinaksi adventus Domini. Hoosianna on virsikirjassa numero 1. Se on Georg Joseph Voglerin vuonna 1795 säveltämä ja alkujaan kuorolle tarkoitettu laulu. Hoosiannaa on 1800-luvulta lähtien laulettu kirkoissa ensimmäisen adventtisunnuntain jumalanpalveluksessa.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Seuraava:
4
Edellinen:
2