Hallitus: Omaisuutta myyntiin ja uimahallin rakentaminen alkuun 2016

Uutiset

Samuli Kinnari

Sastamalan kaupunginhallitus käsitteli talousarviokokouksessaan uuden uimahallin rakentamista.

Päätökseksi tuli äänin 7-6 puheenjohtaja Jari Anderssonin (kok.) tekemä esitys kokonaispaketista, jossa ratkaistaan uimahallin rakentamisen kustannukset muun muassa kiinteistöjen ja omaisuuden myynnillä. Tavoitteena on uimahallin rakentamisen aloittaminen vuonna 2016, kun Kiikan ja Keikyän uimahallit ovat elinkaarensa päässä.

Äänestyksessä Andersson sai tuekseen kokoomuksen Päivi Pelttarin ja Taru Kaajan, sosialidemokraattien Jenni Jokisen ja Ilmari Nurmisen, vasemmistoliiton Leena Saarelan sekä kristillisdemokraattien Jukka-Pekka Selinin. Kaupunginjohtajan esityksen puolesta äänestivät keskustan Pertti Hakanen, Pauli Mäkelä ja Taina Niemi, kokoomuksen Marko Suoniemi, sekä perussuomalaisten Aatto Liukko-Sipi ja Maire Villo.

- - JATKUU MAINOKSEN JÄLKEEN - -


- - MAINOS LOPPUU - -

Aiemmassa äänestyksessä Jari Anderssonin esitys voitti Ilmari Nurmisen tekemän esityksen. Nurminen esitti, että taloussuunnitelman investointiosaan lisätään vuosille 2014-2015 molemmille vuosille viisi miljoonaa euroa uimahallin rakentamiseen, sekä vuodelle 2016 valtionosuus noin 750 000 euroa ja arvioidut vuotuiset käyttötalouskustannukset noin 700 000 euroa. Nurmisen lisäksi ehdotuksen puolesta äänestivät Jenni Jokinen, Leena Saarela ja Jukka-Pekka Selin. Anderssonin esitystä kannattivat hänen lisäkseen Pertti Hakanen, Pauli Mäkelä, Taina Niemi, Taru Kaaja, Päivi Pelttari, Marko Suoniemi, Aatto Liukko-Sipi ja Maire Villo.

Pauli Mäkelä, Taina Niemi, Maire Villo, Aatto Liukko-Sipi ja Pertti Hakanen kirjauttivat uimahallipäätöksestä erivän mielipiteen. Sen mukaan he eivät voi hyväksyä kaupungin omaisuuden myyntiä korvamerkittyyn investointiin eli uimahallin rakentamiseen.

Kaupunginvaltuusto päättää talousarviosta maanantaina 17. joulukuuta.

· ·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen:

Menovinkit

Katso kaikki
Anna menovinkki

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Tuoreimmat

Scroll to top