MAINOS

Sastamalaan perusteilla joustavan perusopetuksen luokka

Uutiset

Samuli Kinnari

Sastamalassa valmistellaan joustavan perusopetuksen luokan perustamista. Luokan olisi määrä aloittaa toimintansa ensi syksynä. Joustavan perusopetuksen eli JOPO-toiminnan tarkoituksena on tukea nuoria saamaan peruskoulunsa päätökseen ja varmistaa koulutuspaikka toisen asteen koulutuksessa.

JOPO-opetukseen hakeutumisen taustalla voivat olla esimerkiksi heikko opiskelumotivaatio, jatkuvat poissaolot, huono koulumenestys, käytösongelmat, perhetilanne ja oppimisvaikeudet. Usein nuoren kokonaistilanne on voinut muodostua niin ongelmalliseksi, että koulunkäynti ei koulun tavanomaisin tukikeinoin onnistu.

Joustavassa perusopetuksessa painotetaan toiminnallisia työmuotoja ja opiskelua työpaikoilla eli aidoissa työympäristöissä. Sastamalan JOPO-luokka tulisi todennäköisesti Sylvään kouluun. “Yhteistyökumppaneita JOPO-toiminnassa ovat muun muassa Sastamalan koulutuskuntayhtymä ja paikalliset yritykset. Luokan perustamista Sylväälle puoltavat oppilasmäärä ja yhteistyökumppanien läheisyys”, kasvatusjohtaja Pekka Kares kertoo.

Joustavia opetusjärjestelyjä ja työpaikkajaksoja on Sastamalassa vuosittain räätälöity JOPO-opetuksesta hyötyville yksittäisille oppilaille kaikissa kolmessa yläkoulussa erikseen. Kokemukset näistä joustavista ratkaisuista ovat olleet hyviä. Yksittäisinä toteutuksine ne ovat kuitenkin olleet melko työläitä järjestää. JOPO-opetuksesta saatavaa valtionosuuden korotusta ei myöskään ole mahdollista saada kuin varsinaisia JOPO-ryhmiä varten.

Koulujen kokemus on, että varsinaisesta JOPO-opetuksesta hyötyviä oppilaita olisi Sastamalassa riittävästi yhden luokan perustamiseksi. JOPO-luokan koko voi olla noin kymmenen oppilasta.

JOPO-toiminnan kustannukset muodostuvat henkilöstökuluista ja lisäkustannuksista. Luokassa työskentelee työpari, johon kuuluvat erityisopettaja tai opettaja ja nuorisotyöntekijä tai sosiaalityöntekijä.

Sastamalassa JOPO-luokan kokonaiskustannukset vuositasolla ovat arviolta 85 000 euroa. Valtionosuuden lisärahoitus on kymmenen oppilaan ryhmässä 33 000 euroa, joten nettokustannukseksi jää vuositasolla 52 000 euroa. Kuluvan vuoden osalta nettolisäys olisi 22 000 euroa. Vastaava säästö on mahdollista saada opetusjärjestelymuutoksin ja huomioimalla kokonaissäästö syrjäytymisestä aiheutuvista kustannuksista.

Kasvatus- ja opetuslautakunta käsittelee JOPO-luokan perustamista kokouksessaan ensi keskiviikkona.

· ·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Seuraava:

Edellinen:

MAINOS
Mainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma Art
MAINOS

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top