MAINOS

Sastamala ei kiristä verotusta

Uutiset

Samuli Kinnari

Ensi vuonna Sastamalan kaupunki jatkaa tutuilla veroprosenteilla. Verotusta ei siis monesta muusta paikkakunnasta poiketen kiristetä.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Sastamalan ensi vuoden tuloveroprosentiksi 20,00.

Kiinteistöveroista valtuusto äänesti. Keskustan Taina Niemi ehdotti yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentiksi 0,35. Sellaista Sastamalassa ei ole erikseen ollut määrättynä. “Kolmas sektori tekee mittaamattoman arvokasta työtä kuntalaisten hyvinvoinnin eteen”, Niemi sanoi ja muistutti kiinteistöistä yhdistyksille koituvista kustannuksista. Hän oli saanut luvan käyttää Lantula-taloa esimerkkinä.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kokoomuksen Jari Andersson ynnäsi, että kaupunki antaa erilaisille yhteisöille avustuksia yhteensä yli 800 000 euroa vuodessa. Tähän kuuluvat muun muassa seuroille ja yhdistyksille myönnettävät 307 000 euroa, tienhoitokuntien avustukset 332 000 euroa ja vesiosuuskunnille annettavat 110 000 euroa.

“Rohkenen todeta, että avustukset monin verroin paikkaavat sen, mitä kiinteistöveroista kerätään”, Andersson sanoi.

Kristillisdemokraattien Jukka-Pekka Selin ja keskustan Pauli Pietilä kannattivat Taina Niemen esitystä. Sosialidemokraattien Pentti Lahtinen kannatti kaupunginhallituksen esitystä. “Yleishyödyllisten yhdistysten joukossa on muitakin kuin yhdistyksiä”, hän muistutti ja viittasi asian monitahoisuuteen.

Valtuuston päätökseksi tulivat  kaupunginhallituksen ehdottamat prosentit äänin 41-17 ja 1 poissa. Ensi vuonna Sastamalassa yleinen kiinteistöveroprosentti on 0,75, vakituisen asuinrakennuksen 0,45, muun kuin vakituisen asuinrakennuksen 0,98, voimalaitoksen 2,85 ja rakentamattoman rakennuspaikan 2,00.

·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Seuraava:

Edellinen:

MAINOS
Mainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma Art
MAINOS

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top