Punkalaitumen 375-vuotisjuhlavuosi on tapahtumia täynnä
Ensi vuonna Punkalaidun täyttää 375 vuotta. Merkkipäivää on tarkoitus juhlistaa tapahtumilla pitkin vuotta.

Kunta nimeltä Punkalaidun oli koko Punkalaitumen juttu. Kuva: Kuvakaappaus: Kunta nimeltä Punkalaidun
Ensi vuonna Punkalaidun täyttää 375 vuotta. Merkkipäivää on tarkoitus juhlistaa tapahtumilla pitkin vuotta.
Kunnanhallitus päätti myöntää kunnanjohtajalle valtuudet käyttää 20 000 euroa juhlavuoden tapahtumien järjestelyihin. Hankinnat katetaan Salme Aurojärven lahjoitusrahastosta.
Juhlavuosi alkaa uudenvuodenaattona, kun kunnantalolla järjestetään yleisötilaisuus. Asia myös otetaan viestinnässä ja tiedotuksessa aktiivisesti huomioon.
Punkalaitumen kunta on saanut lahjoituksena Salme Aurojärven perinnön, jonka omaisuus käytetään sosiaalisiin ja kulttuurisiin tarkoituksiin. Tapahtumat pyritään järjestämään mahdollisimman monipuolisesti kaikki väestöryhmät huomioiden.