Puuskatuuli katkoi sähköjä Sastamalassa
Sunnuntai-iltana puuskaiseksi ja navakaksi yltynyt tuuli on jälleen aiheuttanut lukuisia sähkökatkoja.
Sunnuntai-iltana puuskaiseksi ja navakaksi yltynyt tuuli on jälleen aiheuttanut lukuisia sähkökatkoja.
Yöyhden aikaan Sastamalassa oli vailla sähköä yli 1 600 Fortumin asiakasta. Sähköjä oli poikki Kiikoisten ja Putajan suunnalla sekä Mouhijärvellä Uotsolassa ja Häijäässä. Myös Kauvatsalla Sääksjärvellä oli sähköjä poikki.
Pelastuslaitoksilla oli illan ja yön aikana runsaasti tuulesta aiheutuneita vahingontorjuntatehtäviä.