Sähkökatko Sastamalan ympäristössä johtui suurjänniteverkon viasta
"Epäilemme ukkosen aiheuttamaa verkostovauriota", sanoi käyttökeskuspäällikkö Kimmo Vainiola.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
"Epäilemme ukkosen aiheuttamaa verkostovauriota", sanoi käyttökeskuspäällikkö Kimmo Vainiola.
Vian piirissä yli 11 700 asiakasta.
Pahimmillaan sähköt olivat poikki miltei vuorokauden.
Vika pimensi noin kymmenen tuhatta käyttöpaikkaa pahimmillaan lähes vuorokaudeksi.
Sähköyhtiö kokosi vastauksia.
Häiriön olemassaolo ja laajuus valkeni alkuun vain sosiaalisessa mediassa tavallisten ihmisten viesteistä.
Häiriö ehti paikoin kestää lähes vuorokauden.
Töitä tehdään haastavassa paikassa.
Häiriöpaikka on Metsämaan lähellä.
Sastamalassa Keikyän ja Kiikan alueella oli sähköjä poikki torstaina illalla.
Sastamalassa oli sähköttä yli 2 200 taloutta.
Vailla sähköjä on noin 1 800 taloutta.
Sastamalassa katkesi sähköjä tiistaina alkuiltapäivästä valtatien 12 eteläpuolella.
Myöhään torstai-iltana Sastamalassa meni sähköjä poikki Vammalassa Kallialan ja Vihattulan suunnalla sekä Keikyässä lähellä Huittisten rajaa. Katkojen piirissä oli pahimmillään satoja talouksia.
Keskiviikon aikana tuhannet kotitaloudet ovat kärsineet sähkökatkoista. Suoma-myrsky on työllistänyt myös pelastuslaitoksia.
Sastamalassa oli laaja sähkökatko maanantaina aamulla. Carunan mukaan syynä oli vika sähköasemalla.
Sastamalan Vammalassa oli perjantai-iltana pahimmillaan yli tuhat asiakasta vailla sähköjä.
Sastamalassa erityisesti Keikyässä ja Kiikassa sekä Huittisten ja Kokemäen rajoilla oli keskiviikkoiltana pahimmillaan yli 1 800 taloutta sähköttä.
Sastamalassa Keikyässä ainakin Pehulan suunnalla ja Talankylässä menivät torstaina iltapäivällä sähköt poikki. Vian piirissä oli lähes tuhat asiakasta.
Sastamalassa Kiikoisissa oli sähköjä poikki muun muassa Jaarassa, kirkonkylässä ja Tervahaudan suunnalla. Pimeänä oli yli 550 taloutta.
Sunnuntai-iltana puuskaiseksi ja navakaksi yltynyt tuuli on jälleen aiheuttanut lukuisia sähkökatkoja.
Alkuiltaan mennessä sähkönjakeluhäiriöitä oli ollut vain vähän ja ne oli saatu pääosin nopeasti korjattua.
Reima-myrskyksi ristitty tuuli laantui tiistai-illan aikana. Valtaosa keskijänniteverkon vaurioista saatiin korjattua puoleen yöhön mennessä. Fortumista arvioidaan, että erityisesti Mouhijärvellä töitä tehdään yli yön ja aamulla. Pienjänniteverkkoa korjataan myös vielä keskiviikkona.
Illan mittaan sähköttömien talouksien määrä on Sastamalassa noussut yli viiden tuhannen.
Fortumin verkossa Sastamalassa oli iltakuuden aikaan lähes 4 000 asiakasta vailla sähköä.