Vammalan aluesairaalan tuottavuus Suomen kärkeä
Pirkanmaalla on merkittävästi onnistuttu parantamaan sairaaloiden tuottavuutta.
Pirkanmaalla on sairaanhoitopiirin mukaan merkittävästi onnistuttu parantamaan sairaaloiden tuottavuutta.
Vammalan aluesairaalan tuottavuus on sarjansa kärkeä. Kakkosena olevan sairaalan tuottavuusluku oli 130, kun sairaalatyypin keskimääräinen tuottavuusluku oli 100. Ensimmäisenä on Valkeakosken sairaala tuottavuusluvulla 139.
Tuottavuus syntyy potilaan yhden kalenterivuoden aikana tapahtuneen hoidon ja hoitotoiminnan kokonaiskustannusten välisestä suhteesta.
Tampereen yliopistollinen sairaala sekä Vammalan ja Valkeakosken aluesairaalat olivat vuonna 2012 tuottavuudeltaan Suomen julkisen erikoissairaanhoidon parhaat sairaalat.
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri katsoo, että keskeisimpiä keinoja tuottavuuden parantamisessa ovat olleet rakenteelliset muutokset, toimintatapojen kehittäminen ja ennen kaikkea vuodesta 2012 lähtien toteutetut kustannusten hallinnan toimenpiteet. Kustannusten hallinnan tavoitteena on saada aikaan 15 miljoonan euron vuotuiset säästöt toimintamenoissa. Ohjelmaan sisältyy kahden prosentin eli seitsemän miljoonan euron vähentäminen henkilöstökuluista.
Tuottavuustiedot ilmenevät juuri julkaistusta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuosittaisesta tilastosta. Tilastoissa vertaillaan yliopistollisten, keskussairaaloiden ja muiden sairaaloiden tuottavuutta ja sen kehitystä.