Laajennetun työssäoppimisen kehittämishankkeet käynnistyvät Saskyssa

Uutiset

Samuli Kinnari

Opetus- ja kulttuuriministeriö on kohdentanut kahdelle Sastamalan koulutuskuntayhtymän koordinoimalle hankkeelle merkittävät avustukset.

Työssäoppimisen ammatillisen peruskoulutuksen kokeilu -verkostohanke sai valtionavustusta nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 850 000 euroa. Laajassa hankkeessa on mukana seitsemäntoista koulutuksen järjestäjää. Työssäoppimispainotteinen ammatillinen koulutus tukee työelämään siirtyneen nuoren valmiuksia kohdata ammattitaitovaatimusten muutoksia työtehtävässä.

“Yritys- ja elinkeinoelämä on innostuneesti mukana ja sitoutunut toteuttamaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjien kanssa laajennetun työssäoppimisen mallin kokeilua”, kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti kertoo.

Hankkeelle HOPE YTY – Yrittäjyyttä ja työssäoppimista yhdessä myönnettiin 300 000 euroa. Päätavoitteena on luoda yksilöllisiä työssäoppimispaikkoja ammatilliselle toiselle asteelle. Ne syntyvät sekä olemassa oleviin että hankkeen aikana perustettaviin ja kehitettäviin pedagogisiin osuuskuntiin. Kolmen laajan verkostohankkeen tuloksiin perustuvassa hankkeessa on mukana neljätoista oppilaitoskumppania.

· · ·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen:

Menovinkit

Katso kaikki
Anna menovinkki

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Rekisteriseloste

Tuoreimmat

Scroll to top