Kaupunki ja LP-Vampula Huittinen yhteistyöhön
Huittisten kaupungin ja LP-Vampula Huittisten välille on valmisteltu yhteistyösopimus kahdelle seuraavalle kaudelle. Kaupunki saa sopimuksen myötä näkyvyyttä. Arvoltaan sopimus on 7 000 per kausi ja lisäksi maksetaan menestysbonusta.
Huittisten kaupungin ja LP-Vampula Huittisten välille on valmisteltu yhteistyösopimus kausille 2014-2015 ja 2015-2016.
Kaupungin nimeä käytetään seuran nimessä muodossa LP-Vampula Huittinen. Näkyvyyttä kaupunki saa sopimuksen myötä myös muun muassa pelaajien asuissa, otteluissa, seuran markkinointijulkaisuissa ja sähköisessä mediassa.
Sopimus on arvoltaan 7 000 euroa per kausi, eli yhteensä 14 000 euroa. Lisäksi kaupunki maksaa seuralle bonusta mitaliotteluihin pääsystä 1 500 euroa ja Suomen mestaruudesta 3 000 euroa.
Kaupunki toteuttaa Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskuksen saliin muutokset, joilla katsomotilaa saadaan kasvatettua. Kustannus on enintään 35 000 euroa. Salin lattiaan saadaan seuran kautta hieman käytetty Taraflex-pinnoite, josta kaupunki maksaa 5 000 euroa. Lattiapinnoite on purettavissa ja tulee kaupungin omistukseen.
Maanantaina kokoontuva kaupunginhallitus päättää yhteistyösopimuksen hyväksymisestä.