Sastamalan uimavedet hellelukemissa
Jaakon heittämä kylmä kivi ei osunut ainakaan Houhajärveen ja Liekoveteen. Uimaveden lämpötila kummassakin on kivunnut viikossa +25 asteeseen.
Tuttu sanonta väittää, että uimavedet alkavat viiletä Jaakon heittämästä kylmästä kivestä 25. heinäkuuta.
Tänä vuonna vanhan kansan viisaus ei päde, sillä Sastamalassa Liekovesi ja Houhajärvi ovat viikon kuluessa lämmenneet hellelukemiin. Uimaveden lämpötila oli tiistaina sekä Pororannassa että Leirimajalla +25 astetta.
Levätilanne oli molemmilla rannoilla ennallaan. Houhajärvellä havaittiin vähän levää nyt neljättä viikkoa peräkkäin. Liekovedellä ei levää tälläkään kerralla ollut.
Herkkäihoinen voi oireilla vähästä sinilevästä
Jos vedessä on vain vähän sinilevää, siinä voi vielä uida. Pirkanmaan ELY keskus kuitenkin muistuttaa, että herkkäihoisille sekin voi kuitenkin aiheuttaa ihon ärsytystä.
Veden nielemistä sekä käyttöä tiski-, pesu- ja löylyvetenä on vältettävä aina, kun vedessä on havaittu sinilevää. Pieniä lapsia ja lemmikkieläimiä ei pidä päästää silloin rantaan. Koirat voivat saada vaarallisen annoksen sinilevää jo nuolemalla turkkiaan uinnin jälkeen.