Sastamala kolaritilaston kahdeksas vammautumisriskin mukaan
Vakuutusyhtiöiden tilasto kokoaa kattavimmin vuoden aikana tieliikenteessä sattuneet onnettomuudet ja vahingot. Sastamala on kahdeksantena taulukossa, kun tarkastellaan uhrien määrää tuhatta asukasta kohden.
Vakuutusyhtiöiden liikennevahinkotilasto kokoaa kattavimmin kaikki vuoden aikana tieliikenteessä sattuneet onnettomuudet ja vahingot. Juuri valmistunut tilasto osoittaa, että vuonna 2013 liikennevahingot vähenivät eniten kymmeneen vuoteen.
Sastamala on kahdeksantena taulukossa, kun tarkastellaan uhrien määrää tuhatta asukasta kohden. Vahinkoja sattui Sastamalassa 444. Uhrien määrä oli 175 ja uhrien tuhatta asukasta kohden 6,9.
Kun vahingot suhteutetaan väkimäärään, nousevat liikennevahinkotilaston kärkeen pienet paikkakunnat, joiden läpi kulkee runsaasti liikennettä.
"Vieraspaikkakuntalaiset ovat kuitenkin vain osasyy, sillä vaikutuksensa on myös liikennejärjestelyillä, niin valtateihin yhtyvillä liittymillä kuin kunnan sisäisen liikenteen järjestelyillä", arvioi tilastoja yleisesti Liikennevakuutuskeskuksen yhteyspäällikkö Tapio Koisaari.
Sastamalassa sattuneissa onnettomuuksissa ulkopaikkakuntalaisten osuus uhreista oli 29 prosenttia. Liikennevahinkoja tuhatta asukasta kohden Sastamalassa tapahtui 17.