Torstai 6.2.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Peräkärry heittelehti päin vastaantulijaa Vesilahdella

Uutiset

Vesilahden Narvassa lähti henkilöauton peräkärry heittelehtimään ja törmäsi vastaantulijaan perjantaina iltapäivällä. Yksi henkilö vietiin sairaalaan ja alle kouluikäinen lapsi lääkäriin tarkastettavaksi.

Vesilahdella Narvan kylän kohdalla Vesilahdentiellä lähti henkilöauton peräkärry heittelehtimään ja törmäsi vastaan tulleeseen henkilöautoon perjantaina iltapäivällä. Onnettomuus sattui kello 14.55.

Peräkärryyn törmänneestä autosta vietiin yksi ihminen sairaalaan. Lisäksi vanhemmat kuljettivat alle kouluikäisen lapsensa lääkäriin tarkastettavaksi. Auto romuttui lunastuskuntoon. Molempien autojen nopeus oli onnettomuuden tapahtuessa noin 60 km/h.

Tie oli suljettuna liikenteeltä pelastus- ja raivaustöiden sekä ensihoitohelikopterin turvallisen laskeutumisen ja nousun vuoksi noin puolentoista tunnin ajan. Liikenne ohjattiin Narvan kylän kautta, eikä ruuhkia päässyt muodostumaan.

Pelastuslaitoksen yksiköt poistuivat paikalta puoli viiden aikaan. Poliisi tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: