Paikallishistoriaa lasten silmin – Muistolan oppilaat toteuttivat juhlanäyttelyn museoammattilaisten kanssa
Sastamalassa Muistolan koulun oppilaat suunnittelivat ja toteuttivat museoammattilaisten kanssa koulunsa 120-vuotisjuhlavuoden näyttelyn itse valitsemistaan näkökulmista.
Sastamalan seudun museon ja Muistolan koulun yhteistyönä on syntynyt näyttely Rihvelitaulusta tablettiin – Muistolan koulu 120 vuotta.
Muistolan koulun oppilaat suunnittelivat ja toteuttivat museoammattilaisten kanssa koulunsa 120-vuotisjuhlavuoden näyttelyn itse valitsemistaan näkökulmista. Näyttelyssä nähdään esimerkiksi pienoismalleja koulun rakennuksista eri aikoina, nykyoppilaiden tekemiä vanhan ajan puukäsitöitä ja video, jolla nykyajan muistolalaiset leikkivät vanhan ajan välituntileikkejä. Näyttelyssä myös tarkastellaan koulutarvikkeita eri aikoina ja koulumatkojen muuttumista. Lisäksi muistoja on kerätty eri aikojen koulukepposista ja kurinpitotoimista.
Sastamalan seudun museo kehittää parhaillaan toimintatapoja, joilla paikallisten ihmisten oma historia saisi äänen ja pääsisi näkyviin. Muistolan koulun 120-vuotisnäyttely on pilottiprojekti, jossa museo toimii mahdollistajana oman historian ja omien kertomusten kertomiselle.
Tällä viikolla koululaisille avautunut Rihvelitaulusta tablettiin – Muistolan koulu 120 vuotta -näyttely on museolla koko ensi vuoden. Ryhmille sopimuksen mukaan. Kesäaikaan näyttely on muun museon kanssa avoinna kaikille.