Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Punkalaitumen hankemallia hehkutetaan Euroopassa

Uutiset

Punkalaitumen kunnan kotouttamishankkeita on esitelty Euroopan komission verkkosivuilla.

Punkalaitumen kunnan hanketyöntekijä Maarit Tiitanen (keskellä toinen oikealta) helmikuussa kuntaan tulleiden syyrialaisten kiintiöpakolaisten kanssa. Entisestään kunnassa olevat kiintiöpakolaiset, joita on noin 60, ovat kaikki joko koulussa, palkkatyössä tai työkokeilun piirissä.

Punkalaitumen kunnan hanketyöntekijä Maarit Tiitanen (keskellä toinen oikealta) helmikuussa kuntaan tulleiden syyrialaisten kiintiöpakolaisten kanssa. Entisestään kunnassa olevat kiintiöpakolaiset, joita on noin 60, ovat kaikki joko koulussa, palkkatyössä tai työkokeilun piirissä.

Hollanti on omalla EU-puheenjohtajakaudellaan nimennyt pakolaiskriisin hoitamisen ykköstavoitteekseen. Euroopan komissio etsii hyviä kotouttamiskäytäntöjä eri jäsenmaista ja Suomesta komission sosiaalisten innovaatoiden verkkosivuilla esiteltiin tällä viikolla Punkalaitumen kunnan kotouttamishankkeet.

Punkalaidun on viiden vuoden aikana toteuttanut kaksi Leader-rahoitteista hanketta, eli Maahanmuuttajat kylille ja Maahanmuuttajat maaseudun arjessa. Hanketyöntekijänä Punkalaitumella toimii Maarit Tiittanen.

"Jos 3000 asukasta kohti kotoutettaisiin sata pakolaista yhtä mallikkaasti ja vastuullisesti kuin Punkalaitumella, maahamme mahtuisi 170 000 tulijaa ja EU:n alueelle 12 miljoonaa. Kannattaa muistaa, että esimerkiksi Turkki on yksin on ottanut vastaan 3 miljoonaa ihmistä, kun EU:ssa kipuillaan 1,5 miljoonan kanssa", muistuttaa Leader Joutsenten reitin toiminnanjohtaja Petri Rinne.

Fakta: Kiintiöpakolainen

  • Henkilö, jolla on YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun (UNHCR) myöntämä pakolaisen asema ja hän saapuu maahan valtion määrittelemän pakolaiskiintiön puitteissa.
  • Eduskunta määrittää pakolaiskiintiön vuosittain.
  • Vuodesta 2001 alkaen Suomeen otettavien kiintiöpakolaisten määrä on ollut 750 henkilöä vuodessa. Vuosina 2014 ja 2015 pakolaiskiintiötä nostettiin Syyrian sodan vuoksi 1 050 henkilöön.
  • Kiintiöpakolaiset tulevat usein pakolaisleireiltä.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: