Maanantai 17.2.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Taikayöntiellä jo kahdeskymmenes maraton

Uutiset

Idea yhteen suuntaan juostavasta maratonista lähti aikoinaan liikkeelle huittislaisten kuntourheilijoiden keskuudessa. Maisematiemaratonin osallistujamäärä on vakiintunut yli kolmensadan.

Juoksu

Urjalasta Punkalaitumen kautta Huittisiin juostaan lauantaina kahdeskymmenes Maisematiemaraton.

Matkoina ovat myös puolimaraton Punkalaitumelta Huittisiin sekä varttimaraton ja minimaraton Huittisissa.

Ensimmäinen Maisematiemaraton juostiin lokakuussa vuonna 1997. Idea yhteen suuntaan juostavasta maratonista lähti liikkeelle huittislaisten kuntourheilijoiden keskuudessa. Menossa ollut maisematiehanke käänsi porukan pään Taikayöntien suuntaan. Toisena vuonna tapahtuman ajankohdaksi vakiintui syyskuun toinen lauantai.

Ensimmäisellä Maisematiemaratonilla oli reilut sata juoksijaa. Sittemmin osallistujamäärä on vakiintunut yli kolmensadan. Osanottajaennätys vuodelta 2011 on 353 juoksijaa.

Maratonin järjestelyistä vastaavat Lauttakylän Luja ja Punkalaitumen Kunto yhteistyötahoineen. Emoseurojen lisäksi mukana on kymmenkunta yhdistystä ja järjestöä sekä nelisenkymmentä yritystä ja yhteisöä.

· · · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: