Markku Torpo ehdolla Vuoden vapaaehtoiseksi
Monessa mukana oleva kehittäjä ja toteuttaja Markku Torpo Sastamalan Keikyästä on ehdolla Vuoden vapaaehtoiseksi.

Markku Torpo, diakoni Marja Ritanen ja Tuija Torpo Partalan Taikametsän siimeksessä. Vieraita odottivat myös lumiukko (Mari Pakarinen), orava (Pauliina Hänninen) ja jänis (Eeva Määtänen). Kuva: Samuli Kinnari
Monessa mukana oleva kehittäjä ja toteuttaja Markku Torpo Sastamalan Keikyästä on ehdolla Vuoden vapaaehtoiseksi.
Perustelujen mukaan Markku Torpolle tärkeää on yhdessä toimiminen, naapuriavun elvyttäminen, nuoret ja lapset sekä ympäristö, luonto ja liikunta. Useat isot tapahtumat ja retket ovat hänen ideoimiaan.
Viime joulun alla Markku ja Tuija Torpo lahjoittivat joulukuusia myyntiin. Yhteistyössä Sastamalan seurakunnan, yhdistysten ja vapaaehtoisten kanssa syntyi Torpojen pihapiiriin Partalan Taikametsä, jonka tuotto ohjautui diakonityön kautta apua tarvitseville lapsiperheille. Tapahtuma saa jatkoa tänä vuonna.
Markku Torpo tunnetaan esimerkiksi Satakunnan Kansansoudun isänä. Hän on mukana Keikyän Perikunnassa, joka on toiminut paikkakunnan hyväksi muun muassa Keikyä-päivän ja maisematalkoiden merkeissä.
Yrittäjätaustansa ansiosta Markku Torpo saa myös yritykset innostumaan hyväntekeväisyydestä. Hän toimii eri järjestöissä ja omaa erityiset taidot verkostojen luomisessa.
Sastamalasta useampi ehdokas
Ehdolla Sastamalasta ovat myös lähetystyön aktiivi Kalevi Ketola sekä SPR:n Vammalan osaston vapaaehtoiset Liisa Valtanen ja Anni Koivisto.
Vuoden vapaaehtoista etsii Kansalaisareena. Ehdokkaita on yhteensä 81. Äänestykseen voi osallistua lokakuussa kampanjan kotisivuilla. Sieltä löytyvät myös ehdokkaiden esittelyt.
Tunnustus jaetaan nyt kolmannen kerran.