Sastamala Gregoriana juhlistaa Suomea, Monteverdia ja reformaatiota
Festivaalin lipunmyynti on alkanut.

Huippusellisti Markku Luolajan-Mikkola esiintyy ensimmäistä kertaa Sastamala Gregorianassa.
Kesän Sastamala Gregorianassa vietetään Suomen 100-vuotisjuhlaa, säveltäjä Claudio Monteverdin 450-vuotisjuhlaa ja reformaation 500-vuotisjuhlaa. Festivaaliviikolla on yhteensä seitsemän konserttia.
Sastamala Gregoriana vierailee perjantaina 21. heinäkuuta Laukon Kartanossa Vesilahdella. Avajaiskonsertissa tarjoillaan englantilaisten barokin ajan säveltäjäveljesten Henry ja Daniel Purcellin tuotantoa, festivaalin taiteellisen johtajan Michael Fieldsin kokoaman Sprezzatura-yhtyeen taituroimana. Ennen esitystä yleisöllä on mahdollisuus tutustua kartanon tiloihin ja taiteeseen.
Lauantaina 22. heinäkuuta kunnioitetaan 450 vuotta sitten syntynyttä italialaista Claudio Monteverdia. Luvassa on suuri ja mahtipontinen konsertti. Lavalla vierailee iso joukko taiteilijoita, kuten muun muassa 16-henkinen kamarikuoro Utopia. Ensivierailunsa festivaalilla tekee samana iltana Pormestarin sinkit ja pasuunat.
Barokkiyhtye Baccano piti yhden Sastamala Gregorianan parhaista konserteista vuonna 2015 ja palaa toivottuna takaisin Händelin ohjelmistolla sunnuntaina 23. heinäkuuta. Estradilla on luvassa dramaattista lavatyöskentelyä Tuuli Lindebergin ja Teppo Lampelan tulkitessa musiikkia karismaattisesti ja sykähdyttävästi.
La Morra-yhtyeestä tutuksi tulleet ja Mestarikurssilla vuosia opettaneet virtuoosimainen Corina Marti ja Michal Gondko ovat koonneet esityksen ja kokoonpanon, jossa yhdistyvät suomalainen ammattitaito ja vuoden keskeinen länsieurooppalainen teema eli reformaatio. Reformaatio ilmiönä vaikutti myös musiikkiin ja näitä vaikutteita voi kuulla maanantain 24. heinäkuuta Tie Lutherin luo -konsertissa.
Huippusellisti Markku Luolajan-Mikkola esiintyy ensimmäistä kertaa Sastamala Gregorianassa Peregrinatio-soolokonsertillaan tiistaina 25. heinäkuuta. Barokkisellon syvät soinnut kaikuvat kirkkosalissa Bachin jylhien sävelten soidessa. "Minulle tuli tarve tehdä pyhiinvaellus, jolla ei välttämättä ole suoranaisia esikuvia, mutta joka hengeltään noudattaa vanhoja perinteitä. En tee matkaani jalan, kuten pyhiinvaellusperinteeseen nykyisinkin kuuluu, vaan pitkää patikointia kuvaa vaellukseni Johann Sebastian Bachin musiikin parissa", Luolajan-Mikkola kertoo.
Kahdeksasta laulajasta koostuva, kansainvälisestikin arvostettu yhtye Lumen valo on keskittynyt renessanssiajan suurimuotoisten kirkkomusiikkiteosten esittämiseen, mutta on samalla laajentanut ohjelmistoaan kattamaan myös keskiajan, barokin ja oman aikamme musiikkia. Torstain 27. heinäkuuta Konsertissa kuullaan sekä uutta että vanhaa, reformaation sekä Suomen juhlavuoden tunnelmissa.
Perinteikäs, mutta aina yllätyksellinen Mestarikurssin päätöskonsertti 28. heinäkuuta luo läpileikkauksen kaikkiin vanhan musiikin kausiin. Festivaaliviikon päättävässä konsertissa tulevaisuuden tähdet pääsevät esittelemään taitojaan.
Sastamala Gregorianan liput tulivat myyntiin maaliskuun alussa Tikettiin ja Tiketin myyntipisteisiin eri puolille Suomea. Konsertteihin järjestetään bussikuljetuksia Sastamalasta ja Tampereelta.