Amanda Kotajan unelma toteutui: Kultaa sataselta!
"Aika mieletöntä! En oikein osaa sanoa mitään", maailmanmestari hihkui tuoreeltaan.

Amanda Kotaja. Kuva: Paralympiakomitea
Parayleisurheilun MM-kilpailuiden päätöspäivänä Amanda Kotaja kelasi Lontoossa T54-luokassa kultaa. Mestaruus tuli sadalta metriltä ajalla 16,62.
Vatsataudista toipumisen vuoksi Amanda Kotaja joutui jättämään kisaviikon alussa väliin sekä 200 että 400 metrin matkat. MM-kilpailujen päätöspäivänä hän olikin sitten iskussa.
"Aika mieletöntä! En oikein osaa sanoa mitään", Kotaja hihkui tuoreeltaan. "Yksi urani unelma oli voittaa satasella MM-kultaa ja nyt se tuli. Täytyy olla tyytyväinen. Lähtö oli tosi hyvä ja tiukille se meni. En nähnyt muita koko matkalla", hän iloitsi.
Amanda Kotaja ei hätkähtänyt vatsataudista, vaikka se muutaman päivän söikin.
"Eka treeni kipuilun jälkeen tuntui jo tosi hyvältä, joten olen ollut hyvillä mielin koko ajan. Hyvä on ollut valmistautua vatsataudinkin jälkeen. Ei se tähän kauheasti enää vaikuttanut, tämä kultamitali tuntuu entistä hienommalta tämän kesän jälkeen. On ollut sellaista tahmeaa kaikessa tekemisessä, mutta oikeaan paikkaan tämä tuli", alkukesän kilpailuiden jälkeen vanhaan kelausasentoonsa palannut Kotaja sanoi.
MM-kulta on Vampulan Urheilijoita edustavalle Amanda Kotajalle uran toinen ja ensimmäinen satasella. Edellisissä MM-kilpailuissa Kotaja voitti 200 metriä.
Suomi sai Lontoon MM-kisoista yhteensä kuusi mitalia, joista kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia.
Tulokset
T54, 100 m (+0,3)
1. Amanda Kotaja, Suomi, 16,62
2. Cheri Madsen, USA, 16,64
3. Hannah McFadden, USA, 16,68