Runsaille peura-alueille ehdotetaan talvinopeusrajoitusten aikaistamista
Punkalaitumella ja Sastamalassa peurakanta on tiheä.
Hirvieläinonnettomuuksien vähentämissuunnitelmassa esitetään liki paria sataa toimenpidettä, joilla hirvieläinonnettomuuksia voidaan Pirkanmaan tieliikenteessä vähentää.
Valkohäntäpeurojen kanta on selvästi muuta maakuntaa vahvempi Punkalaitumella, Sastamalassa, Urjalassa ja Lempäälässä. Alueella peurakannaksi arvioidaan keskimäärin 10-20 yksilöä tuhannella hehtaarilla.
Kaikki peurakolarit eivät näy poliisin tilastoissa
Vuonna 2015 Pirkanmaan maanteillä tapahtui 117 hirvionnettomuutta ja 535 peuraonnettomuutta. Tosiasiassa peuraonnettomuuksien määrä todennäköisesti on paljon suurempi kuin poliisin tietoon tulleiden onnettomuuksien tilasto osoittaa. Poliisi ei ole kahteen vuoteen käynyt tällaisilla onnettomuuspaikoilla, jos henkilövahinkoja ei ole sattunut.
Eniten hirvieläinonnettomuuksia tapahtuu syksyllä pimeän aikaan. Suurin riski on aamu- ja iltahämärässä. Peurakolareita sattuu paljon myös keväällä touko-kesäkuussa sekä alkusyksyllä.
Tienvarsien raivaus vähentää onnettomuusriskiä. Raivauskierto määräytyy tien hoitoluokan mukaan. Vilkasliikenteiset päätiet, riistavaroitusalueet ja riista-aitaosuudet raivataan vähintään 2-3 vuoden välein. Pirkanmaan ELY-keskus on lisäksi vuodesta 2009 lähtien teettänyt niin sanottuja linjaraivauksia yhteensä yli 660 tiekilometrillä. Linjaraivauksessa poistetaan pienpuusto ja nostetaan oksakorkeutta.
Raivaamisen lisäksi tienpitäjän keinoja vähentää hirvieläinonnettomuuksia ovat tiedottaminen, varoitusmerkkien asettaminen, riista-aitojen ylläpito ja rakentaminen sekä nopeusrajoitusten alentaminen vaarallisimmiksi tunnistetuilla tieosuuksilla. Eläimille tarkoitettujen ali- ja ylikulkusiltojen rakentaminen on mahdollista erillisten tienrakennushankkeiden yhteydessä.
Pääosa eläinonnettomuuksien vähentämissuunnitelman toimenpiteistä koskee hirvivaroitusalueiden uudelleen kohdentamista, varoitusmerkkien asettamista sekä peuravaara-alueiden merkitsemistä. Lisäksi tuodaan esiin riista-aitojen korjaaminen, jatkaminen ja uusien rakentaminen. Talvinopeusrajoituksia ehdotetaan valkohäntäpeuran vahvoilla esiintymisalueilla aikaistettavaksi nykyisestä.
Erityisen merkittävä rooli hirvieläinonnettomuuksien vähentämisessä on Suomen riistakeskuksen koordinoimalla ja paikallisten riistanhoitoyhdistysten toteuttamalla suunnitelmallisella eläinkantojen säätelyllä. Maanteiden hirvieläinonnettomuudet vähenevät lähes samassa suhteessa kantojen pienentymisen kanssa.
Hirvieläinonnettomuuksien vähentämissuunnitelman ovat laatineet Pirkanmaan ELY-keskus, Satakunnan ja Hämeen riistakeskukset sekä alueelliset riistanhoitoyhdistykset.