Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Sastamalaan, Kokemäelle ja Säkylään jatkorahaa kieltenopetuksen varhentamiseen

Uutiset

Valtionavustuksilla kehitetään toimintamalleja alkuopetukseen soveltuvan kieltenopetuksen järjestämiseksi.

Koululainen

Opetushallitus on myöntänyt valtionavuksia kieltenopetuksen varhentamiseen, kehittämiseen ja lisäämiseen.

Sastamalan kaupungin hanke sai 30 000 euroa, Säkylän kunnan 20 000 euroa ja Kokemäen kaupungin 15 000 euroa. Niille myönnettiin valtionavustus myös viime vuonna. Sastamala oli hakenut 71 725 euroa, Säkylä 24 000 euroa ja Kokemäki 31 150 euroa.

Valtionavustuksilla kehitetään toimintamalleja alkuopetukseen soveltuvan kieltenopetuksen järjestämiseksi.

Hallitus on sopinut kehysriihessä, että vuodesta 2020 alkaen kieltenopetus alkaa jo ensimmäisellä luokalla kaikilla koululaisilla. Jo tätä ennen varhentamista tuetaan hallituksen kärkihankkeella.

"Ensi vuoden syksynä aloittavat ekaluokkalaiset ovat ensimmäisiä, jotka kaikki pääsevät varhaisen kieltenopetuksen piiriin riippumatta siitä, missä päin Suomea asuvat. Käynnissä olevan hallituksen kielten kärkihankkeen puitteissa varhentamista on jo tehty osassa Suomen kuntia. Tämä työ on toiminut hyvänä pohjana pysyvälle ja kaikkia koskevalle muutokselle. Nyt tehty päätös tuo kaikki lapset samalle viivalle kieltenopetuksessa", iloitsee opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Valtionavustuksia oli jaossa yhteensä 4,3 miljoonaa euroa.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: