Lauantai 12.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Lasten harrastekerhot jatkuvat Sastamalassa

Uutiset

Ensi lukuvuosi on turvattu, mutta hankerahoituksen tulevaisuudesta on huoli.

Lasten harrastekerhot, Sastamala

Viime lukuvuonna säätiön kerhoissa tutustuttiin muun muassa vesimyllyjen historiaan ja lapset rakensivat omat vesirattaansa. Kuva: Sastamalan seudun museo

Useat Sastamalan koululaiset pääsevät taas ensi lukuvuonna kerhoihin. Niissä yhdistyvät esimerkiksi valokuvaaminen, lukeminen, kuvittaminen, liikunta ja museoesineiden tutkiminen. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Suomen kirjainstituutin säätiölle 36 000 euron avustuksen.

"Kerhot järjestetään kouluilla joko ennen koulua aamulla tai koulun jälkeen. Joillakin kouluilla on myös erityisiä kerhohetkiä keskellä päivää", kertoo intendentti Heli Vuohelainen.

Kerhojen taustalla ovat kaikki säätiön yksiköt eli Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi, Sastamalan seudun museo ja Suomen Kirjainstituutti. Kerhotoiminta ammentaa teemansa kulttuuriperinnöstä ja kirjallisuuskasvatuksesta.

Suomen kirjainstituutin säätiö on järjestänyt koululaisten harrastetunteja jo kahtena aiempana lukuvuotena. Ministeriön rahoitus on osa hallituksen kärkihanketta, joka parantaa kulttuurin saatavuutta lapsille ja nuorille koulupäivien yhteydessä.

"Valitettavasti tämä valtakunnallinen hankerahoitus loppuu näillä näkymin ensi lukuvuoden jälkeen. Koemme, että sille olisi tarvetta jatkossakin", Vuohelainen pohtii.

Säätiö etsii parhaillaan projektityöntekijää kerhojen vetäjäksi. Projektiin mukaan tulevat koulut valitaan ministeriön tekemän kyselyn ja koulujen omien toiveiden perusteella. Koska neuvottelut koulujen kanssa ovat kesken, säätiö tiedottaa toteutuvista kerhoista tarkemmin syksyllä.

· · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: