Harri Kivenmaalle Pro Kokemäki -palkinto
Tunnustus myönnettiin ansiokkaasta toiminnasta Kokemäen hyväksi.
Kunnallisneuvos Harri Kivenmaa on saanut Pro Kokemäki -palkinnon. Tunnustus myönnettiin vuosikymmenien ansiokkaasta toiminnasta Kokemäen hyväksi.
Harri Kivenmaa valittiin Kokemäen valtuustoon ensimmäisen kerran 23-vuotiaana vuonna 1977. Valtuustokaudet jatkuivat 40 vuotta. Kivenmaa oli muun muassa pitkään valtuuston puheenjohtaja.
"Harvoin eteemme tulee näin vaikuttavaa ja pitkää luottamushenkilötoimintaa", sanoi kunnanvaltuuston puheenjohtaja Marjatta Sutinen. "Kiitos, että olet antanut aikaasi ja panoksesi Kokemäen hyväksi", hän totesi.
Työuransa Harri Kivenmaa on tehnyt koulumaailmassa. Kokemäen lukion rehtorin virasta hän jäi hiljattain eläkkeelle.