Keikyän uimahallin sulkemisesta tulossa lopullinen päätös
Asia on sivistyslautakunnan käsiteltävänä.

Keikyän uimahalli Pehulassa. Kuva: Ilkka Koskinen
Sastamalassa Keikyän uimahalli on jäämässä lopullisesti suljetuksi. Toiminta ajettiin alas talvella.
Keikyän uimahallissa tehtiin vuonna 2012 kuntoarvio. Siinä todettiin taloteknisten järjestelmien olevan elinkaarensa lopussa. Halli on pääosin alkuperäiskuntoinen.
Akuutit korjauskustannukset ovat 280 000 euroa. Kiinteistön ikä ja allastekniikan kunto huomioiden on arvioitu, että ne moninkertaistuisivat.
Henkilöstön oireet Keikyän uimahallissa lisääntyivät viime vuosina. Työntekijöillä on ollut muun muassa silmien kirvelyä, hengenahdistusta, flunssaa, ihon punoitusta, poskiontelotulehduksia ja päänsärkyä. Työssä jaksaminen on olosuhteiden vuoksi ollut haasteellista ja sairauspoissaolot ovat lisääntyneet.
Kasvatusjohtaja Pekka Kares esittää sivistyslautakunnalle, että uimahallitoiminta Keikyän uimahallissa lopetetaan välittömästi. Perusteena ovat tehdyt selvitykset sekä työsuojelu- ja terveysasiantuntijoiden lausunnot.
Uimahallin omistaa Kemira Chemicals. Yhtiöllä ei ole omalta osaltaan halua investoida kiinteistön peruskorjaukseen.