Lauantai 24.5.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Punkalaitumen seurakunnan hanke palkittiin – Yli sata henkilöä muutti takaisin

Uutiset

Projektissa on houkuteltu muutajia ja kehitetty maaseudun palveluita.

Punkalaitumen viljelymaisemaa

Punkalaitumen viljelymaisemaa. Kuva: Katriina Koski

Punkalaitumen seurakunnan Tule kotiin -hanke on saanut Arkkipooki-palkinnon. Tunnustuksen myönsi Turun arkkihiippakunnan hiippakuntavaltuusto.

Tule kotiin -hanke perustettiin houkuttelemaan uusia kuntalaisia ja seurakuntalaisia Punkalaitumelle sekä kehittämään maaseudun palveluita. Valtakunnallisestikin ainutlaatuinen toiminta alkoi vuosi sitten.

Projekti on seurakunnan hallinnoima ja EU-rahoitteinen. Myös Punkalaitumen kunta on ollut mukana. Hanke on pyrkinyt tiivistämään yhteistyötä ja tuomaan eri toimijoita yhteen.

Kohderyhmäksi valittiin eläkeläiset, etenkin Punkalaitumella syntyneet, mutta sittemmin muualle muuttaneet. Hankkeen seurauksena viime vuonna muutti takaisin 108 henkilöä.

Seurakunnan toimintaan osallistuvien määrä on noussut. Viestintä on laajentunut ja monipuolistunut. Vapaaehtoisten toiminta on lisääntynyt ja monimuotoistunut. Lisäksi seurakuntavaalien äänestysaktiivisuus nousi huomattavasti. Se oli 32,3 prosenttia ja arkkihiippakunnan toiseksi suurin.

Palkinnon luovutti piispa Kaarlo Kalliala Punkalaitumen kirkossa pidetyssä hankejuhlassa.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: