Lauantai 17.5.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Sastamala kasvaa vain Mouhijärvellä

Uutiset

Kehitys selittyy pienentyneellä syntyvyydellä ja tappiollisella muuttoliikkeellä.

Sastamalan väkiluvun kehitys on esitetty luonnoksessa kaupunkirakennesuunnitelman päivitykseksi.

Asukasluvun käyrä on Sastamalassa vähenevä.

Kaupungissa oli vuoden 2017 lopussa asukkaita yli tuhat vähemmän kuin kymmenen vuotta aikaisemmin. Väkiluku kääntyi voimakkaaseen laskuun vuoden 2013 paikkeilla.

Kehitys selittyy sekä pienentyneellä syntyvyydellä että tappiollisella muuttoliikkeellä. Syntyvyys on ollut kuolleisuutta alhaisempaa ja viime vuosina erityisen alhaista. Lapsia syntyi vuonna 2017 vain 199. Myös muuttoliike on ollut tappiollista viime vuosina.

Sastamalassa oli vuoden 2017 lopussa 24 820 asukasta. Kymmenen vuotta aikaisemmin väkiluku oli 25 893.

Viime vuonna kehitys näyttää jatkuneen samalla tahdilla kuin aiempina vuosina. Lokakuun lopussa asukasmäärä oli 24 690.

Kaupungin nykyistä aluetta tarkasteltaessa väestö on 1980-luvulta alkaen kasvanut vain Mouhijärvellä ja keskustassa. Viime vuodet Mouhijärven asukasmäärä on ollut hienoisessa nousussa. Keskustassa käyrä taittui laskuun vuonna 2015.

Sastamala, alueittain

Sastamalan väkiluvun kehitys alueittain on esitetty luonnoksessa kaupunkirakennesuunnitelman päivitykseksi.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: