Saarioinen tekee Huittisten tehtaalla energiaremontin – Parantaa kannattavuutta ja työntekijöiden olosuhteita
"Haluamme, että meidän ihmiset jaksavat ja viihtyvät työssään entistäkin paremmin", kertoo tehtaanjohtaja Pauliina Annola.

Saarioisten Huittisten tehdasta johtaa Pauliina Annola. Kuva: Vesa-Matti Väärä
Huittisissa Saarioinen investoi tehtaansa energiatehokkuuteen. Hankkeen ytimessä on kiinteistötekniikan digitalisointi.
Energiaremontti parantaa sekä tuotannon kannattavuutta että työntekijöiden olosuhteita. "Meillä on vaativat prosessit ja monia erilaisia tuoteryhmiä, joiden tuotantotiloissa on erilaiset olosuhteet. Joissakin tiloissa on lämmintä ja joissakin toisissa kylmää", kertoo tehtaanjohtaja Pauliina Annola.
"Uusi älykäs kiinteistötekniikka tukee meitä korkean tuotelaadun ja tuotantohygienian sekä hyvien työskentelyn olosuhteiden ja työturvallisuuden saavuttamisessa. Haluamme, että meidän ihmiset jaksavat ja viihtyvät työssään entistäkin paremmin", hän jatkaa.
Tehtaan rakennusautomaatio, ilmanvaihto, lämmönhallinta, jäähdytys ja valaistus modernisoidaan älykkääksi kokonaisuudeksi. Sitä ohjataan pilvessä olevan palvelun avulla.
Energiaremontin arvioidaan leikkaavan tehtaan lämmön- ja sähkönkulutusta viitisentoista prosenttia. Tuotantolaitoksen hiilidioksidipäästöt supistuvat yli 500 tonnia vuodessa, mikä vastaa noin 120 omakotitalon hiilijalanjälkeä.
"Uudet modernit ilmanvaihdon ja valaistuksen ratkaisut supistavat energiakustannuksia", konsernin hankintajohtaja Matti Tähtinen sanoo. "Energiatehokkuusinvestoinneissa parasta on kuitenkin niiden moniulotteinen vaikutus. Taloudellinen puoli on ollut aina tärkeä, mutta vastuullisuuden painoarvo kasvaa päätöksenteossa. Tämä investointi säästää sekä rahaa että ympäristöä", hän toteaa.
Saarioinen aloitti tuotannon Huittisissa vuonna 1972. Tiloja on laajennettu useaan otteeseen. Nykyisin tehtaan pinta-ala on 24 000 neliötä.

Saarioinen aloitti tuotannon Huittisissa vuonna 1972. Tehdasta on laajennettu useaan otteeseen. Kuva: Vesa-Matti Väärä