Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Nyt niitä saa – Mansikan satokausi pääsemässä kunnolla vauhtiin

Uutiset

Kasvun ja kypsymisen kannalta kevät ja alkukesä ovat olleet mansikalle suotuisia.

Mansikka

Kasvutunnelissa kasvanutta mansikkaa. Kuva: Tarja Matomäki

Mansikan pääsatokausi on alkamassa. Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton mukaan mansikat ovat erittäin laadukkaita.

Kasvun ja kypsymisen kannalta kevät ja alkukesä ovat olleet mansikalle suotuisia. ProAgria kertoo, että mansikat ovat makeita yö- ja päivälämpötilojen voimakkaan vaihtelun ja aurinkoisten säiden ansiosta. Etelä-Suomessa itsepoiminta on jo käynnistynyt ja pääsee pian vauhtiin muuallakin.

Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto vinkkaa, että mansikoita pakastettaessa pakastin on hyvä laittaa pakastusasentoon jo päivää ennen pakastuksen aloittamista. Kerralla ei kannata pakastaa yli kymmentä kiloa, koska useimpien pakastinten pakastusteho alkaa tätä suuremmalla määrällä kärsiä. Viipaloituina tai soseutettuina mansikat vievät noin puolet vähemmän tilaa kuin kokonaisina.

ProAgria arvioi, että tällä hetkellä edellytykset mansikkasadon onnistumiselle ovat hyvät. Satokaudella sään toivotaan pysyvän poutaisena.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: