Huittisissa äänestetään uusi nuorisovaltuusto
Ehdokkaiden asettaminen on parhaillaan käynnissä.

Kuvituskuva Huittisista. Kuva: Samuli Kinnari
Nuorisovaltuuston toimikausi päättyy Huittisissa vuoden loppuun. Vaalit pidetään syksyllä.
Ehdokkaaksi voivat asettua 12-17-vuotiaat nuoret yläkoululaisista alkaen. Ilmoittautumisaika vaaleihin päättyy torstaina 17. lokakuuta. Ehdokkaan asettamiseen ovat oikeutettuja vähintään viiden huittislaisen 12-17-vuotiaan nuoren muodostamat valitsijayhdistykset, ei kuitenkaan vielä alakoululaisten.
Vaalit järjestetään Pellonpuiston koululla perjantaina 1. marraskuuta. Tarvittaessa äänestetään Lauttakylän lukiolla ja Vampulan nuorisotilalla maanantaina 4. marraskuuta sekä Nuorisoklubilla keskiviikkona 6. marraskuuta.
Huittisten nuorisovaltuustossa on yksitoista jäsentä.