Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Nuorisopassi käyttöön Sastamalassa – "Voisin ehkä kokeilla jotain uutta harrastusta"

Uutiset

Pilotoijiksi on valittu seiskaluokkalaiset.

Nuoriso

Nuorisopassilla voi päästä esimerkiksi tapahtumiin. Kuva: Pixabay

Sastamalassa otetaan käyttöön mobiilisovelluksena toimiva Nuorisopassi. Siihen on mahdollista ladata esimerkiksi pääsylippuja harrastuksiin ja tapahtumiin.

Nuorisopassia on tarkoitus pilotoida seiskaluokilla helmi-maaliskuussa. Kokeilussa on mukana noin 280 oppilasta. Palautteiden arvioimisen jälkeen Nuorisopassi on tavoitteena saattaa elokuusta kaikkien yläkoululaisten käyttöön.

"Kuulostaa ihan hyvälle, toivottavasti siihen saadaan junalippuja ja leffalippuja. Voisin ehkä kokeilla jotain uutta harrastusta, vaikka ilma-akrobatiaa, jos sinne pääsee ilmaiseksi", kommentoi Alma Suhonen ystävineen Sylvään koulun seitsemänneltä luokalta.

Sastamalan kaupunki etsii esimerkiksi yrityksiä ja yhdistyksiä yhteistyökumppaneiksi Nuorisopassin pilottiin. Kiinnostuneita pyydetään olemaan yhteydessä perhepalvelukoordinaattori Tiina Haronojaan marraskuun loppuun mennessä. Mukaan valituille järjestetään lyhyt koulutus.

Nuorisopassin tuottaa Dyme Solutions Oy. Se on nykyisin käytössä esimerkiksi Porissa.

· · · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: