Sastamalan matkailutulo 25,5 miljoonaa – Monella mittarilla heti Tampereen perässä
Tulevaisuus näyttää hyvältä.

Tyrvään Pyhän Olavin kirkko Rautaveden rannalla houkuttelee matkailijoita. Kuva: Janne Kaarla
Pirkanmaalla on selvitetty matkailun tulo- ja työllisyysvaikutuksia. Sastamala on monella mittarilla komeasti maakunnan kakkonen. Edelle yltää vain Tampere.
Sastamalassa matkailutulo on 25,5 miljoonaa euroa. Se on 2,6 prosenttia kaikkien toimialojen liikevaihdosta. Euromääräisesti edelle menee vain Tampere. Matkailutulo asukasta kohden on Sastamalassa 1 030 euroa.
Välitön matkailun työllisyys on Sastamalassa 121 henkilötyövuotta. Se on eniten heti Tampereen jälkeen. Myös välittömien henkilöverotulojen vertailussa Sastamala on toisena puolella miljoonalla eurolla.
Matkailutarjonnallaan Sastamala sijoittuu kakkoseksi Tampereen jälkeen.
Tulevaisuus näyttää positiiviselta
Tutkimus aloitettiin viime syksynä. Tilastoviiveen vuoksi se perustuu vuoden 2017 lukuihin. Sastamalan tilanteen arvioidaan tulevaisuudessakin näyttävän hyvältä. Alueen matkailu on kehittynyt entisestään esimerkiksi Tyrvään Pappilan ja uuden hevoskeskuksen, Herkkujuustolan, Tuomiston kartanon ja Ellivuoren uudistumisen myötä.
Matkailun kerrannaisvaikutuksia Sastamalassa
- Välittömiä palkkatuloja matkailun ansiosta työllistyville 3,6 M€
- Kunnallisverotulot matkailun ansiosta työllistyneistä 0,5 M€
- Välittömän matkailutulon osuus kaikkien toimialojen liikevaihdosta 2,6 %