Perjantai 11.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Valtuusto näki Sastamalassa paljon hyvää ja tunnusti talouden haasteet

Uutiset

Lähitulevaisuudessa isoja ratkaisuja joudutaan tekemään vaikeassa tilanteessa.

Sastamalan kaupungintalo

Sastamalan kaupungintalo.

Sastamalan kaupunginvaltuusto hyväksyi melko sopuisasti talousarvion. Se on 1,2 miljoonaa euroa alijäämäinen.

Ryhmien puheenvuoroissa listattiin monella suulla lukuisia positiivisia asioita, joita Sastamalassa on tapahtunut. Näitä ovat esimerkiksi elinkeinoelämän investoinnit ja valtatien 12 turvallisuuden parantaminen.

Samalla tunnustettiin talouden vaikea tilanne, jossa joudutaan lähitulevaisuudessa ratkaisemaan isoja kysymyksiä. Edessä on kokonaisvaltainen tasapainotus. Toisaalta pohdittavaksi ovat tulossa uimahallin rakentaminen ja kaupungin keskustan kehittäminen.

Vanhus- ja vammaisasiavaltuutetun viran perustamisesta teki vasemmistoliiton Leena Saarela esityksen. Se kaatui äänin 35-8. Saarela esitti myös, ettei perusterveydenhuollon asiakasmaksuja eikä ikäihmisten kotihoito- ja asiakaspalvelumaksuja koroteta. Tämä meni nurin äänin 40-3.

Talousarviokokous kesti noin kolme ja puoli tuntia.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: