Koulut ja kirjastot suljetaan Sastamalassa – Poikkeusolot vallitsevat

Uutiset

Sastamalan kaupungintalo

Sastamalan kaupungintalo.

Maan hallitus on sopinut lisätoimenpiteistä koronavirustilanteen hoitamiseksi. Sastamalassa on odotettu linjauksia erityisesti perusopetuksen osalta.

Kouluissa keskeytetään lähiopetus käytännössä kokonaan. Joitakin poikkeuksia kuitenkin on. Lähiopetusta järjestetään esimerkiksi 1.-3.-luokkalaisille, joiden vanhemmat työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. Järjestelyt tulevat voimaan keskiviikkona.

Varhaiskasvatus ja esiopetus jatkavat toimintaansa. Hallitus on kuitenkin suosittanut, että varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen osallistuva lapsi on kotihoidossa, jos siihen on mahdollisuus.

Sastamalan perusopetuksen ohjeistus huoltajille löytyy tästä.

Kirjastot, uimahallit, nuorisotalot, harrastustilat ja monet muut palvelut suljetaan. Yhdistysten ja seurakuntien toivotaan menettelevän osaltaan samoin.

Yli 70-vuotiaat velvoitetaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan. Tämä tarkoittaa karanteenia vastaavia olosuhteita.

Hallitus ja tasavallan presidentti ovat todenneet, että koronavirustilanteen vuoksi maassa vallitsevat poikkeusolot. Toimenpiteiden tarkoituksena on suojata väestöä sekä turvata yhteiskunnan ja talouselämän toiminta.

Linjaukset ovat voimassa 13. huhtikuuta saakka.

·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Seuraava:

Edellinen:

Mainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma Art
ADVERTISEMENT

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top