Tyrwäyspäivät siirtyvät – Paikallisilta yrityksiltä mm. kotitoimituksia
Sastamalassa moni liike on kasvattanut palvelutarjontaansa.

Pirteä oranssi on Tyrwäyspäivien väri.
Sastamalassa Tyrwäyspäivät joudutaan siirtämään. Taustalla on koronavirustartuntojen ehkäiseminen.
Tapahtuma oli määrä järjestää huhtikuun alussa. Uutta ajankohtaa ei vielä ole päätetty.
"Nyt, kun ihmisten liikkumista pyydetään vähentämään, on hyvä mahdollisuus suosia paikallisia yrityksiä, joissa ei ole liikkeellä suuria väkimääriä kerrallaan", kannustaa matkailu- ja tapahtumatuottaja Teresa Herrero Vidfelt.
Sastamalassa moni liike on lisännyt palvelutarjontaansa esimerkiksi kotitoimituksia ja mukaan otettavia annoksia.