Lauri Inna aluejohtajaksi Keskoon

Uutiset

"Haimme henkilöä, jolla on vahva johtajakokemus, kehittämisote ja Lounais-Suomen alueen vankka tuntemus", johtaja Matti Mettälä kertoo valinnasta.

Lauri Inna

Lauri Inna.

Vammalasta kotoisin oleva Lauri Inna on valittu Keskon Lounais-Suomen aluejohtajaksi. Hän siirtyy tehtävään Salon kaupunginjohtajan paikalta.

"Haimme uudeksi aluejohtajaksi henkilöä, jolla on vahva johtajakokemus, kehittämisote ja Lounais-Suomen alueen vankka tuntemus", johtaja Matti Mettälä kertoo valinnasta.

Lauri Inna on työskennellyt Salon kaupunginjohtajana vuoden 2017 kesästä. Sitä ennen hän on toiminut muun muassa Hattulan ja Punkalaitumen kunnanjohtajana sekä Teollisuuden Voiman viestintäpäällikkönä.

Uudessa työssään Lauri Inna aloittaa kesäkuun puolivälissä.

Keskon Lounais-Suomen alueeseen kuuluvat Satakunta, Varsinais-Suomi ja Ahvenanmaa.

· · · ·

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

    Lähettämällä materiaalia vakuutat, että sinulla on tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet aineistoon. Kokemäenjokilaakson Uutiset voi hyödyntää ja käsitellä aineistoa parhaaksi katsomallaan tavalla.

    Tilaa uutiset sähköpostiisi

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tilaa Uutiskirje

    Uutiskirje on ilmainen.

    Tuoreimmat