Perjantai 11.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Sastamalassa kutsunnat syyskuussa, Huittisissa marraskuussa – Korona vaikuttaa tilaisuuksiin

Uutiset

Tilaisuuksissa noudatetaan THL:n suosituksia ja nopeatkin muutokset ovat mahdollisia.

Maastokuosi, puolustusvoimat

Kutsuntatilaisuudet lähestyvät. Vuorossa ovat vuonna 2002 syntyneet miehet.

Puolustusvoimat kertoo, että koronatilanne aiheuttaa kutsuntojen järjestelyihin joitakin muutoksia. Tilaisuuksissa noudatetaan THL:n antamia suosituksia käsi- ja yskimishygieniasta sekä suojaetäisyyksistä.

Kutsuntapäivä sisältää tietoa varusmiespalveluksesta, lääkärintarkastuksen ja kutsuntalautakunnan henkilökohtaisen haastattelun. Pääosassa tilaisuuksista on paikalla etsivä nuorisotyöntekijä, jonka kanssa voi keskustella esimerkiksi opinnoista ja elämäntilanteesta muutenkin.

Nopeasti muuttuviin kokoontumisrajoituksiin on varauduttu kutsuntojen suunnittelussa. Ohjelmaa saatetaan typistää, istumajärjestystä väljentää ja tilaisuuksiin saapumista porrastaa.

Kutsunnat pidetään Sastamalassa torstaina 3. syyskuuta, Kokemäellä torstaina 24. syyskuuta, Punkalaitumella torstaina 8. lokakuuta, Huittisissa tiistaina 3. marraskuuta ja Säkylässä torstaina 5. marraskuuta.

· · · · · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: