Iso voimajohtohanke vireillä Huittisissa – "Ei voi jättää toteuttamatta"
Ympäristövaikutuksia arvioitu riittävästi, vuorovaikutus ollut hyvää.

Voimalinja. Kuvituskuva. Kuva: Pixabay
Huittisten ja Forssan välistä voimajohtohanketta ei voi jättää toteuttamatta. Johtoreiteille kuitenkin on vaihtoehtoja.
ELY-keskuksen mukaan esimerkiksi Huittisissa sähköaseman lähellä läntinen reittivaihtoehto on maisema- ja asutusvaikutusten kannalta parempi. Maa- ja metsätalouden sekä Longonsuon luontovaikutusten osalta se kuitenkin on hieman huonompi kuin itäinen reittivaihtoehto.
Toteuttamatta hanketta ei voi jättää. Se rajoittaisi valtakunnallista sähkön siirtoa, eikä kantaverkkoyhtiö Fingrid toimisi sähkömarkkinalain mukaisesti.
Ympäristövaikutuksia ELY-keskus katsoo arvioidun riittävästi. Vuorovaikutus on ollut hyvää.
Hanke etenee seuraavaksi yleissuunnitelman laatimiseen ja lupien hakemiseen.
Huittisten ja Forssan välille rakennetaan uusi 400 kilovoltin voimajohto. Samalla uusitaan 110 kilovoltin voimajohto. Uusi voimajohto sijoittuu pääosin nykyisten voimajohtojen yhteyteen.