Vammalan lukion ylioppilaita juhlitaan maskit päässä ja turvavälein
Jokainen ylioppilas on saanut kutsua kolme vierasta. Perhekunnat erotellaan turvavälein.

Tatu ja Patu seikkailevat ylioppilaina Vammalan lukion 110-vuotisjuhlan kunniaksi. Kuva: Aino Havukainen ja Sami Toivonen
Sastamalassa Vammalan lukion ylioppilasjuhlaa vietetään lauantaina Vexve Areenalla. Järjestelyissä otetaan huomioon koronatilanne.
Osallistujamäärää on rajoitettu siten, että jokainen ylioppilas on saanut kutsua kolme vierasta. Katsomossa yleisölle on merkityt istumapaikat. Perhekunnat erotellan toisistaan turvavälein. Juhlaan osallistuvat käyttävät maskeja, joita saa tarvittaessa paikalta. Perinteisiä kukkatervehdyksiä ei ojenneta.
Lukion henkilökunnasta mukana on vain osa. Näin turvataan syksyn ylioppilaskokeiden järjestelyjä.
Riemuylioppilaiden tervehdyksen tuo kolme riemuylioppilasta.
Todistuksia ei jaeta, vaan ylioppilaat esitellään. Ylioppilaaksi julistaminen nähdään viime keväältä uusintana. Ylioppilaat pääsevät laskemaan lakit päähän yhdessä.
Epidemiatilanne voi muuttua nopeastikin. Järjestelyihin voi tulla vielä muutoksia.