MAINOS

Esperi selittää Mouhijärven Hoivakoti Iltalan tilannetta: “Suurin osa asioista on jo kunnossa”

Uutiset

Esperi

Esperi.

Sastamalan kaupunki poisti hiljattain Mouhijärvellä toimivan Esperin Hoivakoti Iltalan Sotesin palvelusetelituottajarekisteristä. Yksikköön ei tällä hetkellä ohjata uusia asiakkaita.

Esperi Care kertoo ryhtyneensä tarvittaviin korjausliikkeisiin. Yhtiön mukaan “suurin osa asioista on jo kunnossa”.

“Kodin henkilöstö tekee parhaansa asukkaiden hyvinvoinnin turvaamiseksi ja omaisten palaute on ollut pääosin kiittävää. Olemme ryhtyneet kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin ja suurin osa asioista on jo kunnossa,” sanoo aluepäällikkö Mia Von Bagh.

Esperi kertoo toimivansa lain ja asetusten puitteissa. Iltalan henkilöstömitoitus on luvan mukaista. “Asukkaiden hoivan tarpeen kasvaessa on kuitenkin tarpeen nostaa myös hoivahenkilöstön määrää ja lisähenkilöstöä on jo rekrytoitu”, toteaa yhtiö tiedotteessaan.

“Toivotamme koronaepidemian jälkeen lähiseudun asukkaat tervetulleeksi tutustumaan Iltalan toimintaan”, lupaa Von Bagh.

Iltalan kiinteistö on vanha. Se ei enää täytä uusimpia laatusuosituksia. Esperi toteaa lähteneensä jo selvittämään vaihtoehtoja.

· ·

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Seuraava:

Edellinen:

MAINOS
Mainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma Art
MAINOS

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top