Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki

Maanantai 15.7.2024 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje
Mainos: Pieni Tehdas

Vammalalaislähtöinen Kati Levoranta jättää Rovion

Uutiset

"Olen saanut tehdä työtä pelialan huippuammattilaisten kanssa hyvin kansainvälisessä ympäristössä", väistyvä toimitusjohtaja sanoo.

Angry Birds Go Snow

Rovio tunnetaan muun muassa Anry Birdeistä.

Rovion toimitusjohtaja Kati Levoranta jättää yhtiön kuluvan vuoden lopussa. Hän on kotoisin Vammalasta.

Kati Levoranta aloitti Rovion toimitusjohtajana vuonna 2016. Ennen sitä hän työskenteli yhtiössä lakiasiainjohtajana ja sittemmin myynnissä.

Rovio saatettiin Kati Levorannan toimitusjohtajakaudella pörssiin. Yhtiön mukaan sen tulos- ja kassavirtakehitys ovat hyvällä tasolla sekä tase vahva.

"Olen saanut tehdä työtä pelialan huippuammattilaisten kanssa hyvin kansainvälisessä ympäristössä. Ympärilläni on ollut lisäksi koko joukko muita lahjakkaita ja työhönsä intohimolla suhtautuvia roviolaisia ja kannustavia esimiehiä", sanoo Kati Levoranta.

Yhtiön hallitus käynnistää uuden toimitusjohtajan hakuprosessin.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: