Äetsän koululle ei löytynyt pelastusta kaupunginhallituksesta
Pirjo Raunio taisteli yhdistymistä vastaan. Esitys hävisi 8-3.

Äetsän koulu toimii suurelta osin tilapäisissä rakennuksissa.
Sastamalassa kaupunginhallitus käsitteli talousarviota. Äänestyksiin johtanutta erimielisyyttä löytyi Äetsän koulun ja Marttilan koulun kohtaloista.
Äetsän koulun ja Sylvään koulun yhdistyminen on kiikarissa vuoden 2024 syyslukukauden alusta. Perusopetuksessa henkilöstösuunnittelua on määrä jatkaa tämän mukaisesti.
Pirjo Raunio (kd.) olisi halunnut selvittää Äetsän koulun todellisen kunnon. Hän esitti, että tähän varataan riittävä määräraha ja yhdistyminen arvioidaan uudelleen, eikä sitä päätetä toteuttaa vuonna 2024. Tämä kuitenkin kaatui äänin 8-3. Raunio sai äänestyksessä tuekseen Pirjo Vuorisen (kesk.) ja Antti-Matti Mattilan (kesk.). Kaupunginjohtajan esityksen kannalla olivat Päivi Pelttari (kok.), Pertti Hakanen (kesk.), Pentti Haapahuhta (kesk.), Ashton Peasley (sd.), Mikko Rauva (kok.), Pirkko Niemi (vas.), Jarkko Mäkipää (sd.) ja puheenjohtaja Jenni Jokinen (sd.).
Jenni Jokinen esitti, että Marttilan koulussa alkaa ensimmäinen luokka myös ensi vuoden syksyllä. Esitys hävisi äänin 8-3. Jokisen kannalla olivat Ashton Peasley ja Jarkko Mäkipää. Kaupunginjohtajan esitystä tukivat Päivi Pelttari, Pertti Hakanen, Pentti Haapahuhta, Antti-Matti Mattila, Pirjo Raunio, Mikko Rauva, Pirkko Niemi ja Pirjo Vuorinen.
Valtuusto päättää talousarviosta maanantaina.