Joulutulet valaisevat matkantekoa Sastamalassa ja Kokemäellä
Maaseutunuoret kiittävät kuluttajia.
Maaseutunuorten perinteiset joulutulet syttyvät tiistai-iltana useilla paikkakunnilla. Tempauksella kiitetään kuluttajia ja toivotetaan turvallista matkaa.
"Jo pelkästään valitsemalla kotimaista ruokaa kukin meistä tarjoaa töitä suurelle joukolle suomalaisia", sanoo Maaseutunuorten puheenjohtaja, maidontuottaja Seppo Korpi.
Sastamalassa joulutulet sytytetään kello 18 valtatien 12 varrella niin sanotulla Junttilan suoralla sekä Kokemäellä kello 17 valtatien 2 tuntumassa Sonnilantien risteyksessä.
Ruoka-ala työllistää maassamme noin 340 000 ihmistä. He työskentelevät maatalouden lisäksi muun muassa elintarviketeollisuudessa, kaupassa ja ravitsemisalalla. Osuus vastaa noin kolmeatoista prosenttia kaikista työllisistä.
Joulutulia on poltettu jo 1990-luvulta lähtien.